3/09/2015

Terveisiä.
Tänään on ihan selkeästi täälläpäin kotomaata kevään ensimmäinen päivä, ainakin auringonpaisteesta ja yleisestä keväthehkutuksesta päätellen. Kyllä kelpaa ottaa ikkunan läpi aurinkoterapiaa, kun useamman yön itseään raapinut vesirokkopotilas tuhisee taustalla pois univelkojaan.

Keittiö on edelleen vaiheessa. Laattoja ei ole saumattu, valaisimen kaveria ei ole ripustettu, hylly odottaa tasolla pääsyä seinälle. Vessaremontti on edelleen vaiheessa, eli sitä ei ole aloitettu. Vessan aikatauluksi laitettiin leväperäisesti "talven aikana", joten kyllä sen suhteen on alettava ahkeroimaan, ettei mene kesätöiksi. Ja remonttiin ei meinaan tässä talossa kuluteta enää yhtäkään kesää, sen voin kertoa! Eli vessaremontin aika on ihan näillä näppäimillä. Koululaisen parvisänky on maalaamatta, seinä paklaamatta ja siistimättä ja tavarat huoneessa ihan yhtä levällään kuin pari viikkoa sitten. 

Kaikkeen tähän on hyvä syy ja nyt kerron miksi. Siksi, koska on lasketeltu ja lautailtu, hiihtolomailu pohjoisessa, oltu poron kyydissä ja syöty ranskalaisia. On ostettu ja saatu kukkia, nähty ystäviä, yökyläilty ja naurettu enemmän, kuin edelliseen puoleen vuoteen yhteensä. On kertakaikkiaan nautittu elämästä ja huomattu miten se kantaa. 

Elämä on ihmeellistä.

Pst. Ainiin, alunperin piti kirjoittaa nuista herttasista kaatimista, jotka parin päivän takainen pikainen Ikea-kierros tömäytti verkkokalvoille ja jotka päätin tarvivani, niin ankaraa raivausta kuin muuten talossa yritänkin harrastaa. Elämä on ihmeellistä ja korkki aina vain yhtä kaunista.

4 kommenttia:

Minna kirjoitti...

Ostin just ton botkyrkan mökin uuteen keittiöön ja saman lavuaarin isompana... ;-)
Aurinkoista viikkoa!

Unknown kirjoitti...

Tosi kivat kaatimet. Noihin saattaisin sortua minäkin.
Kyllä ne projektit varmasti taas nytkähtävät eteenpäin, kun on tehty kaikkea mukavaa ja nautittu elämästä Kummasti tuo aurinkokin tuo lisäenergiaa.

Stephanie kirjoitti...

Beautiful!

Rillirousku kirjoitti...

Minna: Hyvä maku sulla ;-* Aurinko loppuviikkon teillekin!

Anna: Kiitos, osaat aina asetella sanat niin, että ne ilahduttaa ja saa voimaa <3

Stephanie: Thank you! :)